En olekaan kirjoittanut aiemmin inhokistani sateesta. Sitä on tullut koko päivän. Sateessa ei muuten ole mitään vikaa (tykkään siitä oikeasti), mutta Staran kanssa se on ongelma. Jälleen tänään tuo elukka pissasi ja kakkasi sisälle koska sade. Tuo ei vahingossakaan voi tehdä sateella tarpeitaan ulos ellen ole siellä niin kauan kunnes se ei enää pysty pidättää, ja siihen ei aina ole aikaa. Sateella se liikkuukin kuin olisi piesty pahemman kerran. Oltiin tänäkin aamuna pitkään ulkona, ja kun lähdin harjotteluun ja pyysin puolisoa laskemaan koirat pissalle kun tulee kotiin iltapäivällä, ei Stara tietenkään voinut pissata koska se stanan sade. Kun tulin kotiin, se teki sitten tarpeensa sisälle ennen kuin ehdin kissaa sanoa.
Tällaisina päivinä tekisi mieli luovuttaa. Sen lisäksi että tuolle ei mikään mene lanttuun ellen tahkoa joka ikinen päivä jo opeteltuja asioita, se vielä kusee ja paskoo sisälle puoltoista vuotiaana. Mulla ei oikein enää meinaa huumori, ymmärrys ja jaksaminen riittää, kun niitä tarpeita siivotaan etenkin syksyisin ja keväisin harva se päivä, sen lisäksi että tuon kouluttaminen vaatii kymmenen kertaa enemmän duunia kuin terveen koiran. Ja kyllä, se on hyvällä kelillä sisäsiisti, muutamia vahinkoja lukuunottamatta. Niin, ja ne ah niin ihanat kissat!! Pässi ei tajua hyvällä eikä pahalla jättää kissoja rauhaan. Sille ei vain mene kaaliin että omat kissat eivät ole vapaata riistaa. Mä olen muutamaan otteeseen lähiaikoina ollut valmis tekemään tuosta elukasta pelkän muiston. Kuitenkin jokin takaraivossa kiljuu jotta pitäisi vain jaksaa, kyllä se siitä, onhan mulla erityislapsikin jonka kanssa on pärjätty, joten miksei sitten erityiskoirankin kanssa voisi pärjätä. Niin...
Olen pohtinut myös keharikoiran pidon eettistä puolta, ja tullut tulokseen että niin kauan kun koira ei kärsi tilastaan, en tee sille hallaa pitämällä sitä hengissä. Se juoksee päivittäin vapaana, sitä aktivoidaan ja sen elämässä on paljon virikkeitä. Se on (ainakin mitä se ulospäin näyttää) onnellinen koira.
Huomenna on parempi päivä. En suostu rypemään kiukussa, turhautumisessa ja riittämättömyyden tunteessa, vaan pusketaan etiäpäin nyt kun pahin purkaus on ulkona ja kaikki se ärsytys ja paha mieli purettu kirjoittamalla.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
tiistai 21. huhtikuuta 2015
Kevättä rinnassa
Olen kiinnittänyt huomiota Staran liikkumiseen nyt kun lumet on sulanut ja on lämpimämpi. Sen liikkuminen on helpompaa ylipäätään, vaikka se edelleenkin vähän hankalammassa maastossa horjuu ja tekee sivuaskelia. Se on myös viime aikoina kaatunut pari kertaa.
Jokunen päivä sitten se yritti ensimmäistä kertaa elämässään hypätä meidän takapihan suht matalan aidan yli, jääden roikkumaan aidalle mahastaan. Joku ehkä pitäisi sitä kamalana, mutta musta se kertoo siitä että tuo eläin kehittyy johonkin suuntaan. Se ei ole aiemmin hyppinyt kuin korkeintaan ihmisiä vasten, eikä se ole mennyt edes matalien esteiden yli. Mielestäni aidan yli yrittäminen on positiivinen asia, siitä huolimatta ettei se toki ole hyväksyttävää että koirat karkailisi. Eipä meillä koirat valvomatta takapihalla notkukaan.
Eilen käytiin pitkällä lenkillä ja lenkin päätteeksi mentiin puistoon jotta Starakin saisi riekkua. Tein virheen että nostin keppiä ylös jotta Riesa hyppäisi, koska Stara hyppäsi myös, muttei onnistunut pitämään itseään suorassa vaan tippui kyljelleen alas. Se oli hetken vähän kipeän oloinen, mutta jatkoi sitten niinkuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Annoin sille kotiin tultua Rimadylin vaikkei enää kipeältä vaikuttanutkaan.
Tehdään jatkuvasti kontaktiharjoituksia ja luoksetulotreeniä ulkona, ja istuminen, käsikosketus ja odottaminen on arkipäivää kotonakin. En edes jaksa aina kirjoittaa niitä ylös koska niitä tehdään niin paljon. Nyt aletaan kuitenkin taas harjoittelemaan alustaa ja ihmisten kohtaamista aktiivisemmin, kun ne on vähän jäänyt viime aikoina.

maanantai 6. huhtikuuta 2015
Perusasentoa ja ryömimistä
Käytiin ensin Staran kanssa kaksin nauttimassa kevätsäästä ja sen jälkeen tehtiin kotona hieman perusasentoa ja harjoiteltiin ryömimistä. Staran kanssa on mukava käydä kahdestaan kävelyillä.
Perusasento sujuu kivasti koska sitä on tehty nyt lähes päivittäin paljon, mutta ryömiminen jouduttiin aloittamaan ihan alusta koska siitä on ollut taukoa.
Stara oli aivan intona ja kun pyysin sen sivulle, se mölysi ja mukamas haukkui ja jalkoihinsa sotkeutuen rojahti sivulle istumaan. Kun oltiin jonkin verran tehty toistoja, se alkoi halllitsemaan kalustonsa eikä kompuroinut ja sössinyt ihan niin paljon. Ryömiminen meni vähän niin ja näin, mutta sain sen houkuttelemalla ryömimään pari metriä ja lopetettiin harjoittelu siihen.

Ihana koira. Tuo antaa hirveän paljon iloisuudellaan ja innokkuudellaan, eikä sen kanssa työskennellessä voi hermostua kun sen sählääminen saa vaan nauramaan vedet silmissä kun se oikein innostuu.
Perusasento sujuu kivasti koska sitä on tehty nyt lähes päivittäin paljon, mutta ryömiminen jouduttiin aloittamaan ihan alusta koska siitä on ollut taukoa.Stara oli aivan intona ja kun pyysin sen sivulle, se mölysi ja mukamas haukkui ja jalkoihinsa sotkeutuen rojahti sivulle istumaan. Kun oltiin jonkin verran tehty toistoja, se alkoi halllitsemaan kalustonsa eikä kompuroinut ja sössinyt ihan niin paljon. Ryömiminen meni vähän niin ja näin, mutta sain sen houkuttelemalla ryömimään pari metriä ja lopetettiin harjoittelu siihen.

Ihana koira. Tuo antaa hirveän paljon iloisuudellaan ja innokkuudellaan, eikä sen kanssa työskennellessä voi hermostua kun sen sählääminen saa vaan nauramaan vedet silmissä kun se oikein innostuu.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Kuulumisia jälleen
Pari viikkoa on vierähtänyt sulatellessa kehitysvammaa ja koittaessa relata koiran kanssa, sillähän on kaikki hyvin. Siihen nähden hyvin että kyse ei ole kivuista vaan keharista.
Ollaan tehty vähän sivulle- ja luoksetuloa, etsitty nameja ja harjoitettu takapäätä tasapainottelemalla. Tuloksia ei persuksiin olla saatu, mut sivulletulo toimii :D
Stara on alkanut lumien sulettua ihmettelemään kaivoja. Siis sellaisia ritiläkaivoja joita joka kadulla on, ja joita se on nähnyt siitä lähtien kun muutti Helsinkiin tammikuussa 2014. Se ei meinaa päästä yli eikä ympäri nähdessään moisen, vaan jää hölmönä tuijottamaan ja kääntelee päätään kuin kuunnellen. Kai siellä sit veden äänet kuuluu. Vettä inhoava koira koki myös elämyksiä joku aika sitten puistossa jossa luminen ja jäinen maa oli sulanut osittain ja maahan oli ilmestynyt railo josta virtasi sula vesi. Herranjestas kuinka ihmeissään pieni koira oli :D
Olisi kiva löytää vähän vertaistukea tällaisen "ikuisen vauvan" kanssa elämiseen, mutta taitaa olla hakuammuntaa. Harva tuntuu tietävän että koirakin voi olla kehitysvammainen ja pystyy silti elää asian kanssa. En ollut itsekään koskaan moisesta edes kuullut, vaikka noiden kanssa on tullut vuosi jos toinenkin elettyä. Ehkä mukavinta olisi kuulla koirista jotka elää vammansa kanssa ja voi hyvin. Se antaa lisää toivoa ettei tää tästä pahemmaksi muutu, ja ehkä kuulisi keinoja joilla mahdollisesti voisi kehittää takapään koordinaatiota ja lihaksistoa.

torstai 5. maaliskuuta 2015
Se oli sitten siinä
Laitoin sähköpostia tänään Talviolle kyselläkseni Staran likvor-näytteiden tuloksista, ja että saisinko kehitysvamma diagnoosin paperille koska siitä ei ole mustaa valkoisella. Tässä vastaus:
Mä olen hyvin huojentunut. Tutkiminen on ohi, ja nyt mennään etiäpäin näillä mitä on saatu :)
Periytyvyydestä ei voi sanoa varmuudella, kyse voi olla myös vaikkapa hapen puutteesta synnytyksen aikana. Todella toivon ettei Staran sisaruksille tule mitään, sillä tää tie on ollut hiton raskas kulkea.
Nyt kun tää hässäkkä on ohi, voidaan keskittyä olennaiseen, eli nauttimaan elämästä. Suunnitelmat pysyy edelleen osittain (Stara pääsee loistamaan sosiaalisuudellaan :D), ja katsotaan miten koira kehittyy jotta saako sitä koskaan pulkan eteen. Todennäköisesti ei, mut aina voi toivoa :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Osteopaattia ja muuta
Harjoiteltiin Staran kanssa aamulla kyljellä makaamista tarkoituksena helpottaa osteopaatin työtä. Ollaan se opeteltu jo pentuna, mutta ei olla tehty aikoihin jjoten vähän pientä muistin palautusta. Huvittavaa nähdä miten koira suorastaan heittäytyy kyljelle vihjeestä, kun se taas tajusi mistä on kyse :D
...ja osteopaatin jälkeen:
Hävettää. Stara oli kuin kuriton kakara eikä aloillaan olemisesta meinannut tulla mitään. Oikealla SI-nivelessä oli pientä jäykkyyttä ja samoin kallonpohjassa, mutta muuten ei mitään huomautettavaa tai hoidettavaa. Kyllä mä sen vähän arvasinkin kun ei oo tuntunut omiin käsiin jumiselta, mutta tulipahan käytyä kuulemassa se joltain ammattilaiselta :)
Mulla on kaikkinensa aivan mielettömän hyvä fiilis nyt kun on saanut vastauksia kysymyksiin eikä ole enää niin epätietoinen. Ehkä mulla ei sitten ole sitä vetokoiraa jonka alunperin halusin, mut mulla on silti yks kivoimmista (ja hölmöimmistä) koirista mitä tiedän, joten keksitään sitten harrastus johon pystytään :)

perjantai 27. helmikuuta 2015
Koirani on kehari
Käytiin tänään jälleen lääkärissä ja lekuri katsoi magneettikuvat ja uusimman (eilen otetun) videon Starasta. Katsottiin taas liikkeitä ja koira vaihtoi peitsistä raviin ja toisinpäin miten sattuu. Lähetettiin vielä selkäydinnesteet tutkittavaksi ja niiden tulokset tulee ensi viikon lopulla.
Joka tapauksessa tähänastisten tutkimusten perusteella lopputulos on että koira on kehitysvammainen ja sillä on lievä ataksia.
Juteltiin jatkosta ja sain ohjeeksi syöttää koiralle B-vitamiinia, omegoita ja magnesiumia, joita se muutenkin syö ja on saanut viimeisen kuukauden omegoita tupla-annoksella, joka ei kuulemma ole huono juttu. Olin siis jo jotain onnistunut tekemään oikein. Lekuri sanoi että epäilee ettei tila tule pahenemaan, mutta seurataan ja jos jotain ilmenee niin katsotaan sitten mitä tehdään.
Mä olen onnellinen. Lähinnä siksi että mulla on joku tieto mikä Staraa vaivaa, ja meillä on toivoa tulevista yhteisistä vuosista. Sitä toivoa mä eniten kaipasin. Nyt mennään päivä kerrallaan ja katsellaan, ja ensi viikolla selviää näytteidenkin tulokset. Ehkä tää tästä :)

torstai 26. helmikuuta 2015
Uusi video
Tänään yhden aikaan päivällä poitsun liikkuminen oli tätä:
En oikeasti tiedä mitä pitäisi ajatella. Olo on tosi surullinen kun katson alle puolitoista vuotiasta hemmetin kivaa ja kilttiä koiraa jonka liikkuminen tuntuu ajoittain vaan pahenevan. Jos katsoo youtubeen aiemmin lisäämiäni videoita vanhimmasta alkaen, on liikkeessä eroja tähän päivään verrattuna.
Mä odotan huomista reissua Talviolle kuin kuuta nousevaa. Pakko tälle joku selitys on olla!!!

maanantai 23. helmikuuta 2015
Odottelua
Ystäväni näki Staran vajaa viikko sitten ekaa kertaa kuukauteen, ja sanoi että koira on mennyt huonommaksi. Videoin Staraa ja tässä muutama pätkä:
Kuvattu viikko sitten
Kuvattu tammikuussa -15
Tammikuu -15
Joulukuu -14
Varasin uuden ajan Talvion luokse 27.2. Vien magneettikuvat ja Stara tulee mukaan, koska se sai vähän aikaa sitten "halvaus"kohtauksen, jollaista ei ollut ollut ennen edellistä Talvion käyntiä. Lauantaina 28.2. on aika myös osteopaatille, josko apua löytyisi.
Stara on ollut tosi pirteä ja reipas, mutta tänään kävely sujui aika huonosti ja koira oli jotenkin apaattisen oloinen. Se horjahteli paljon ja vältteli vaikeampia maastoja kuten tienpientareet jne. Raasu... En oikein tiedä sittenkään onko tuo kipeä vai eikö se ole. Seuraan nyt ainakin huomisen ja jos vielä sama meno jatkuu niin syötän kipulääkekuurin varmuuden vuoksi. Vastetta kipulääkkeisiin ei tosin ole tullut vaikka niitä on kuureina kokeiltukin pariin otteeseen eläinlääkärin kehotuksesta.
Helvetin kuustoista että voi olla vaikeaa!!! En tiedä mitään kurjempaa kuin lapsen tai lemmikin sairastaminen :(
perjantai 13. helmikuuta 2015
Märehtimistä
Stara oli eilen koulussa mukana. Ehkä parasta ikinä että on koulu johon saa koiran ottaa mukaan, etenkin kun tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan paljon treeniä kun koira on nuori ja yli-innokas.
Tänään juttelin eilisen luennoitsijan kanssa, joka sanoi että Stara on vino ja jotenkin löysä ja horjuu.
Niinhän se on. Kun pääsin koulusta kotiin tänään, oli Stara pissannut alleen ja pääsin samantien pyykille. Illalla otin koiran mukaan takapihalle tupakalla käydessäni ja ihmettelin kun Stara ei mennyt portaita alas (meillä on huimat kolme puista askelmaa) vaan jäi istumaan pylly ylimmälle portaalle ja etujalat keskimmäiselle. Kun pyysin koiraa siirtymään sisälle mentäessä, sen oli erittäin vaikea laskeutua portaita väistääkseen ja se rojahti alas takapään pettäessä ihan kuin se olisi hetkellisesti halvaantunut, ja portaiden ylösnousu oli työn ja tuskan takana. Kirosin ettei taas ollut kamera kuvaamassa koko ajan jotta olisin saanut tuon(kin) videolle. Kun vihdoin päästiin sisälle, Stara oli taas "normaali" itsensä, eli siis niin normaali kuin se vain voi olla. Annoin 100mg Rimadylia varmuuden vuoksi. En usko että koira oli kipeä, mutta mieluummin katson kuin kadun. Myöhemmin iltalenkillä vauhtia riitti eikä mistään takapiha-episodista ollut tietoakaan.
Surettaa. Nuori älyttömän kiva koira ja jotain on pielessä. Eniten pelkään jonkin sortin rappeumaa, koska sille ei todennäköisesti mitään voisi tehdä. Lohduttaa kuitenkin että sekä eläinlääkärit että minä itse ja monet tutut eivät näe koiraa kipuilevana, vaan muuten pirteänä kaverina jolla nyt vaan sattuu olemaan normaalia heikompi koordinaatio ja lihaskehitys.
Kuvailen nykyään Staraa aika paljon ja näytin alkuviikosta videoita koulussa luennoivalle eläinlääkärille, joka oli myös sitä mieltä että jotain on vinossa. Muutakin kuin Staran ranka liikkuessa.
Alan olla aika loppu tähän jatkuvaan huoleen. Keksin miljoona juttua joita voisi tutkia, mutta koska kaikki maksaa niin tolkuttomasti ei ihan kaikkeen pysty venymään. Seuraava etappi on Talvion vastaanotto magneettikuvien kera, ja sieltä akupunktioon ja osteopaatille, josko saatais edes jotain apuja. Akua tekevä eläinlääkäri ei tosin ole varma voiko akupunktio tehota tällaiseen kun aivoissakin on kuitenkin löydös, mutta oli halukas kokeilemaan ja sain kolmen kerran käynnit alle puoleen hintaan kun ehdottomasti haluan itsekin kokeilla, siitä huolimatta ettei siitä apua välttämättä ole.
Elämme jänniä aikoja...

Tässä pari kuvaa Staran seisomistavasta:
...ja:
Kummastakin kuvasta näkyy selkeästi kuinka koira seisoo paikoillaan, mutta takajalat menee miten sattuu. Alemman kuvan on ottanut kasvattaja huhtikuussa 2014, koiran ollessa hieman alle puoli vuotias.
Alan olla aika loppu tähän jatkuvaan huoleen. Keksin miljoona juttua joita voisi tutkia, mutta koska kaikki maksaa niin tolkuttomasti ei ihan kaikkeen pysty venymään. Seuraava etappi on Talvion vastaanotto magneettikuvien kera, ja sieltä akupunktioon ja osteopaatille, josko saatais edes jotain apuja. Akua tekevä eläinlääkäri ei tosin ole varma voiko akupunktio tehota tällaiseen kun aivoissakin on kuitenkin löydös, mutta oli halukas kokeilemaan ja sain kolmen kerran käynnit alle puoleen hintaan kun ehdottomasti haluan itsekin kokeilla, siitä huolimatta ettei siitä apua välttämättä ole.
Elämme jänniä aikoja...
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Magneettikuvausta...
Käytiin perjantaina 30.01. magneettikuvissa Aistissa Vantaalla.
Sinänsä käynti oli pettymys, että kukaan ei maininnut ettei siellä ole suomea sopertavia neurologeja, joten osa oireista ja monista kysymyksistä jäi sanomatta.
Staran normi olemus outoine liikkeineen muuttui neurologin suussa kohtauksiksi vaikka kuinka toitotin että ne eivät ole kohtauksia. Epilepsiankin lekuri otti puheeksi, mutta mun on vaikea sellaiseen uskoa koska nää jutut eivät tule kohtauksittain. Stara peitsasi ja liikkui löysästi kun jouduttiin monta kertaa hitaasti laahustamaan kävelytietä ees taas, mutta ilmeisesti se on ihan normaalia. Kuten myös se että liikunnasta huolimatta koira ei kehitä lihaksistoaan. Kasvulinjoista ei edes kysytty kun en osannut valmistautua ennen lekuria ulkomaalaiseen lääkäriin ja kirjoittaa englanniksi kaikkea paperille, menin nimittäin aivan lukkoon kun tajusin että pitäisi osata selittää horjumiset, takapään pettämiset, löysät liikkeet, lihaksettomuus, kasvulinjat, jne. englanniksi. Hitto.
Joka tapauksessa kuvissa (pää ja niska) ei näkynyt muuta kuin lateraalisten kammioiden suurentumaa, josta neurologi ei edes kertonut (ainakaan sen mitä minä ja ystäväni ymmärrettiin) vaan luimme sen vasta papereista. Kurjaa. Mulla olisi ollut kysyttävää aiheesta koska aina ei ystävämme Google ole järkevin ratkaisu etsiä vastauksia.
Viikonlopun aikana Stara kaatui yhden ulkoilun aikana kolmesti. Se on enemmän kuin aiemmin. Tarkoituksena oli kuvata sen liikkeitä, mutta koska olin yksin ja asiaripuli iski, viestittelin ystävän kanssa enkä saanut kompurointeja videolle. Jatkossa otan kameran mukaan jotta voin puhua puhelimessa samalla kun kuvaan.
Laitanpa tähän kuvan Staran kumimaisista takajaloista jotka saa mut välillä kauhun valtaan kun näyttävät siltä että katkeavat. Koira seisoo kuvassa ns. "normaalisti". Se painaa yleensä takapäätä jotenkin alas ja vetää takajalat kropan alle, ja jalkoihin muodostuu tuollainen mutka (kulmaukset eivät siis ole mitenkään extremet ja jalat siksi tuollaiset). Sen välijalkojen alue taipuu myös välillä banaaniksi, ja olen miettinyt mistä se johtuu, sillä moista en ole ennen nähnyt. Takajalkojen alleen vetämisen se tekee esimerkiksi haistellessaan ulkona; kävelee hajulle ja pysähtyessään vetää takajalat kropan alle jääden ihmeelliseen kyyryasentoon.
Ehkä mun arviointikykyä pidetään huonona. Ehkä se onkin sitä. Mutta mä tunnen koirani. Tiedän milloin sillä ei ole kaikki hyvin vaikka se ei osoittaisi suoranaista kipua, ja teen mitä tahansa selvittääkseni ajoissa mikä on vialla jotta voin tehdä asialle jotain. Aivan sama vaikka olisin itse tietämättäni syypää; osaan kyllä katsoa myös peiliin ja myöntää tehneeni virheen jos sellainen eteen tulee, ja pyrin myös oppimaan virheistäni. Saattaa tottakai olla niinkin että koiran fyysinen olemus johtuisikin musta, mutta en äkkiseltään oikein keksi miten olisin voinut aiheuttaa koiralle tällaista. Normi liikunnasta ja ruokinnasta ei pitäisi seurata tällaista.

maanantai 26. tammikuuta 2015
Varjoainekuvausta
Käytiin viime perjantaina Talvion luona varjoainekuvissa.
Ennen kuvausta katsottiin koiran liikkeet. Ell sanoi että koira liikkuu kuin peura eikä niinkuin koira, muttei kuitenkaan vaikuta kivuliaalta.Refleksit ja asentotunto toimii, ja Talvio oli sitä mieltä että tukirankaperäistä tää ei ole, eikä kokenut vissiin kovin tarpeelliseksi varjoainekuvausta, mutta mä halusin sen joten Talvio totesi että tottakai se tehdään jos mä haluan. Ja hyvä niin, sillä muuten olisi jotain oleellista jäänyt huomaamatta.
Talvio ihmetteli ettei aiemmissa rtg-kuvissa kasvulinjat olleet vielä umpeutuneet, ja pohti josko mulle olisi annettu vahingossa jonkun toisen koiran kuvat. Kun varjoaineet oli laitettu ja kuvat otettu, joutui kuitenkin totemaan että kyllä ne vaan (edelleen) auki on. Staran ranka on myös kuulemma täysin puhdas, mutta ylläri tulikin sitten pään alueelta; Staran pikkuaivot näyttävät alikehittyneiltä. Voi helvetin helvetti!! Ensi perjantaina mennään Vantaalle Aistiin pään ja niskan magneettikuviin varmistamaan ja ihmetellään sitten lisää.
Myöhemmin kotona luin aivojen sairauksista ja Staran oireet sopivat kehityshäiriöön hyvin. Ei se lähellekään niin paha ole kuin iso osa Youtubesta selattujen videoiden koirista ja kissoista, mutta kuitenkin. Aivot saattaisi lukemani perusteella selvittää myös sen miksi kasvulinjat ovat edelleen auki ja miksi Staran runko on kuin 5-6kk pennulla.
Itsehän olen neuroottinen eläinteni, etenkin koirieni suhteen, joten tätäkin lähdettiin tutkimaan vaikka oireilu on huomattavasti lievempää kuin em. videoilla.
Otettiin eilen ystäväni kanssa videota Staran liikkeistä, ja videolla näkyy selkeästi kuinka se horjahtaa muutaman kerran, laukatessa etu- ja takajalat menee eriparia ja peitsi on päivän sana. Stara oli hirveän vaisun oloinen, eikä sitä oikein saanut kunnolla liikkeelle. Puistossakaan se ei juuri juossut joten valitettavasti kunnon kuvaa ei saanut. Mun kanssa videolla juostessa se menee alkuun takapää laukaten ja etupää ravaten.
Tässä tää pätkä nyt kuitenkin.

torstai 15. tammikuuta 2015
Lisää terveydestä
Staran lihaksisto on kehittynyt toispuoleisesti ja mm. eilen kun käytiin koirapuistossa jossa lunta oli hieman enemmän kuin muissa puistoissa, se kynti maata kerran jos toisenkin. Vähääkään hankalampi maasto asettaa sille kohtalaisen haasteen. Ja meinasipa se tulla meidän takapihan portaatkin rytinällä alas kun ei jalat oikein pysyny liikkeessä mukana sen noustessa portaita.Jatkosuunnitelmana on mahdollisesti CT- tai varjoainekuvat.
Harmittaa. Mulla oli suunnitelmia koiran kanssa, ja nyt ne suunnitelmat saavat sitten todennäköisesti jäädä. Mennään päivä kerrallaan ja odotan että päästään jatkotutkimuksiin saadakseni lisää tietoa koiran tilasta ja ennusteesta. Esim vino lantio tai jäätävät jumit ei sinänsä olisi välttämättä mikään kauhistus, mutta jos selkäytimessä tai muualla olisi vikaa (joka selittäisi koiran satunnaiset "halvaus"oireet) niin asia on vähän eri. Sinällään turha maalata piruja seinille mutta väkisinkin sitä miettii että "mitä jos...". Koira on kuitenkin vasta täyttänyt vuoden, ja nyt jo ollaan tässä tilanteessa. Mitä jatkossa?

perjantai 5. joulukuuta 2014
Terveysjuttuja
Stara kävi rtg-kuvissa 2.12.2014 13 kuukauden ikäisenä kun sen liikkuminen on vähän kummallista, takapää saattaa ajoittain pettää ja se pompottaa hassusti juostessaan. Se on myös harmillisen lihasköyhä, jolle en keksi syytä. Pyysin kuvaamaan koko rangan, polvet ja lonkat.
Ranka oli puhdas ja siisti, ja lonkat ja polvet niin ikään olivat siistit. Eläinlääkäri arvioi jotta lonkat olisivat A/A, mutta en kokenut tarpeelliseksi lähettää kuvia Kennelliittoon, koska en sen lausunnolla mitään tee, pääasia että eläinlääkäri katsoo jottei ongelmaa ole. Lekuri sanoi että Staran kasvulinjat eivät ole vielä sulkeutuneet. No kiva. Kaveri siis kasvaa vielä. Nyt se on lihotuskuurilla, sillä olin pitänyt sen hoikkana kun ei tiedetty mikä sillä on vialla, mutta nyt kun tiedetään ettei rangasta ole lähtöisin niin uskaltaa kasvattaa massaa vähän lisää. Ainakaan vetohommia ei tänä talvena harjoitella.

lauantai 25. lokakuuta 2014
Synttäriä
Stara tänään yks vee!!!
Onnea äipän kullanmuru <3
Poitsun 1v syndepose :)
Josko alkais jäppiselläkin palikat loksahtelemaan kohdilleen. Vaikka toisaalta, onhan se harvinaisen iisi ollut pennusta saakka. Ei juurikaan tuhoja, ei rähjää eikä vedä remmissä, jne. Eikä säiky mitään, joka tässä huushollissa on vaan plussaa. Kohtahan sitä vois lähteä kuvauttamaan kaverin, jotta sais vähän osviittaa terveydestäkin :)
tiistai 21. lokakuuta 2014
Kontaktia ja muuta sälää
Viime kirjoituksen jälkeen olla harjoiteltu sairastumiseni vuoksi vain kontaktia ulkona, ja tehty tuttuja juttuja käsikosketuksesta keppiin. Ollaan myös harjoiteltu ihmisten tapaamista rauhallisesti, sillä ei ole enää kuin vuosi että Stara olisi ikänsä puolesta valmis suunnittelemaani toimintaan. Haluaisin myös ottaa sen joskus omaa mummiani katsomaan palvelutaloon johon saa koiran viedä, mutta koska juniori on yli-innokas edelleen ja rakastaa kaikkea ja kaikkia, on vielä työn alla vanhusten kohtaamiset ettei käy vahinkoa.
Kahdestaan Staran kanssa on valtavan kiva lenkkeillä. Se ei vedä eikä se liioin koe tarvetta minkään sortin rähinöille tai pöllöilyille ohitustilanteissa. Näitäkin toki harjoitellaan silti joka lenkillä, sillä haluan tuon käytöksen vahvistuvan. Eihän se mene ohi pitkällä hihnalla vilkaisematta toista, mutta en ole osannut ihan sellaiseksi sitä opettaakaan. Hihnassa ei ole koskaan saanut tavata ketään, ei olla jääty ihmettelemään muita koirakkoja jne. Mä olen näköjään vaan ihan uuno tuossa asiassa :D

tiistai 14. lokakuuta 2014
Targettia
Kolmas kerta kosketusalusta-treeniä.
Stara olkkariin, ja tummansininen hiirimatto targetiksi lattialle, suunnitelmana 3x10 toistoa.
Eka sarja meni jotakuinkin näin: 1+, 2-, 1+, 5-, 1+
Tauko.
Toka sarja 2+, 3-, 1+, 5-
Tauko.
Kolmas sarja 9+, 1-
Kaks ekaa sarjaa meni ihan plörinäksi siitä huolimatta että alustaa on pari kertaa aiemmin kokeiltu, mutta alusta on joka treenissä ollut eri joten sillä saattaa olla vaikutusta.
Viimeinen sarja meni tosi hyvin, ja Stara tuntui hoksaavan kunnolla mitä sen tulee tehdä saadakseen palkka. Noilla huti kerroilla ( - ) se tarjosi joskus aiemmin opeteltua niiausta ja murinaa, jotka on sille varsin vahvoja sillä niitä treenattiin ja vahvistettiin aikalailla aikoinaan.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Stara 6kk
Pitkästä aikaa tekstiä poitsustakin...
Ei olla nyt tottisteltu juuri ollenkaan, sillä sekä koirat että minä itse ollaan oltu koko kevät vuoron perään kipeinä.
Stara tarjoaa kuitenkin itse perusasentoa, maahanmenoa ja eteen istumista ajoittain.
Käytiin pari viikkoa sitten kasvattajan luona hakemassa koirille lihoja, ja Stara voi pahoin koko automatkan. Cerenia ei auttanut, vaan koko takakontti oli paksun liman peitossa pojan kuolaamisen vuoksi.
Stara on nyt puolivuotiaana reilun polven korkuinen, vatsataudeista jne. selvittyämme se on saanut myös painoa takaisin ja turkki kiiltää.
Meillä oli karkailun kanssa vähän ongelmaa aiemmin, ja sen seurauksena Stara sai juosta liina perässä lenkeillä, jotta kykenen puuttumaan törppöilyyn heti.
Sen uteliaisuus ja rohkeus tuottaa ajoittain haasteita, sillä se menee päätä pahkaa milloin minkäkin mielenkiintoisen asian luokse, oli se sitten toinen koira, ihminen tai mikä vaan.
Kotona se on edelleen suhteellisen rauhallinen ikäisekseen.
Mitään suurempaa se ei ole tuhonnut, ja on yöt pissaamatta sisälle.
Innostuessaan vahinkoja kuitenkin käy edelleen, ja se kieltämättä harmittaa, sillä pissan määrä tuon kokoisella koiralla ei ole enää pikkulätäkkö, vaan sitä tulee kuin Niagarasta.
Nyt kun ilmat ovat lämmenneet, olisi tarkoitus alkaa pitkän kaavan mukaan totuttamaan Staraa autoiluun.
Ensin ihan vain istumista autossa kontti auki, myöhemmin laitetaan auto käyntiin ja lopulta lyhyitä matkoja ajellen.
Arvioisin tähän menevän aikaa muutama kuukausi, ennen kuin Stara pystyy edes lyhyen matkaa oikeasti relata autossa.
Pääasia kuitenkin, että sen stressin saa pois jotta päästään treenaamaan eikä jännitys ime kaikkia mehuja ja paha olo estä namipalkkausta uusia asioita opetellessa.

tiistai 11. helmikuuta 2014
Ekat ulkotottikset
Käytiin tänään ekaa kertaa Staran, Sonjan ja Igorin kanssa tottistelemassa ulkona.
Staran kanssa ei mennyt ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta jäi silti hyvä fiilis.
Pikkumies otti itseensä lumen ja loskan määrästä, eikä kermapylly voinut istua kunnolla ja kävellessäkin piti katsoa mihin astuu. Huokaus...
Joka tapauksessa, tässä videopätkä meidän tän päivän nuhaisista treeneistä :)
Igor toimi hyvänä häiriönä, ja siihen nähden olen tyytyväinen miten pentu toimi.
KLICK!!!!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)