Olen kiinnittänyt huomiota Staran liikkumiseen nyt kun lumet on sulanut ja on lämpimämpi. Sen liikkuminen on helpompaa ylipäätään, vaikka se edelleenkin vähän hankalammassa maastossa horjuu ja tekee sivuaskelia. Se on myös viime aikoina kaatunut pari kertaa.
Jokunen päivä sitten se yritti ensimmäistä kertaa elämässään hypätä meidän takapihan suht matalan aidan yli, jääden roikkumaan aidalle mahastaan. Joku ehkä pitäisi sitä kamalana, mutta musta se kertoo siitä että tuo eläin kehittyy johonkin suuntaan. Se ei ole aiemmin hyppinyt kuin korkeintaan ihmisiä vasten, eikä se ole mennyt edes matalien esteiden yli. Mielestäni aidan yli yrittäminen on positiivinen asia, siitä huolimatta ettei se toki ole hyväksyttävää että koirat karkailisi. Eipä meillä koirat valvomatta takapihalla notkukaan.
Eilen käytiin pitkällä lenkillä ja lenkin päätteeksi mentiin puistoon jotta Starakin saisi riekkua. Tein virheen että nostin keppiä ylös jotta Riesa hyppäisi, koska Stara hyppäsi myös, muttei onnistunut pitämään itseään suorassa vaan tippui kyljelleen alas. Se oli hetken vähän kipeän oloinen, mutta jatkoi sitten niinkuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Annoin sille kotiin tultua Rimadylin vaikkei enää kipeältä vaikuttanutkaan.
Tehdään jatkuvasti kontaktiharjoituksia ja luoksetulotreeniä ulkona, ja istuminen, käsikosketus ja odottaminen on arkipäivää kotonakin. En edes jaksa aina kirjoittaa niitä ylös koska niitä tehdään niin paljon. Nyt aletaan kuitenkin taas harjoittelemaan alustaa ja ihmisten kohtaamista aktiivisemmin, kun ne on vähän jäänyt viime aikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti