Pari viikkoa on vierähtänyt sulatellessa kehitysvammaa ja koittaessa relata koiran kanssa, sillähän on kaikki hyvin. Siihen nähden hyvin että kyse ei ole kivuista vaan keharista.
Ollaan tehty vähän sivulle- ja luoksetuloa, etsitty nameja ja harjoitettu takapäätä tasapainottelemalla. Tuloksia ei persuksiin olla saatu, mut sivulletulo toimii :D
Stara on alkanut lumien sulettua ihmettelemään kaivoja. Siis sellaisia ritiläkaivoja joita joka kadulla on, ja joita se on nähnyt siitä lähtien kun muutti Helsinkiin tammikuussa 2014. Se ei meinaa päästä yli eikä ympäri nähdessään moisen, vaan jää hölmönä tuijottamaan ja kääntelee päätään kuin kuunnellen. Kai siellä sit veden äänet kuuluu. Vettä inhoava koira koki myös elämyksiä joku aika sitten puistossa jossa luminen ja jäinen maa oli sulanut osittain ja maahan oli ilmestynyt railo josta virtasi sula vesi. Herranjestas kuinka ihmeissään pieni koira oli :D
Olisi kiva löytää vähän vertaistukea tällaisen "ikuisen vauvan" kanssa elämiseen, mutta taitaa olla hakuammuntaa. Harva tuntuu tietävän että koirakin voi olla kehitysvammainen ja pystyy silti elää asian kanssa. En ollut itsekään koskaan moisesta edes kuullut, vaikka noiden kanssa on tullut vuosi jos toinenkin elettyä. Ehkä mukavinta olisi kuulla koirista jotka elää vammansa kanssa ja voi hyvin. Se antaa lisää toivoa ettei tää tästä pahemmaksi muutu, ja ehkä kuulisi keinoja joilla mahdollisesti voisi kehittää takapään koordinaatiota ja lihaksistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti