Tänään sain sähköpostia Evirasta. Karkamo soitti jo päivällä tuloksista, ja juteltiin jokunen tovi puhelimessa. Puhelun jälkeen tuli helpottunut olo, vaikka olenkin surullinen että Stara joutui tietämättömyyteni ja hyväuskoisuuteni vuoksi kärsimään liian kauan. Mistä ihmeestä mä olisin voinut tietää kuinka sitä sattui kun se ei osoittanut mitään klassisia kivun merkkejä? Aina kun se oli jotenkin outo, kiikutin sen lääkäriin, ja kerta toisensa perään mulle sanottiin ettei se ole kipeä. Koitettiin kipulääkekuurejakin eikä koira vastannut niihin lainkaan, joten vielä enemmän vahvistui ajatus ettei se ole kipeä.
Noh, avaus paljasti ihan muuta... Otin lausunnosta printscreenit:
Tästä sitten jokainen voi päätellä millainen tunteiden myräkkä sisimmässä pyörii...
Joku (kohteliaasti anonyymi, tietenkin) kyseli yhden kirjoitukseni kommentissa olenko ajatellut olenko vain itsekäs kun pidin koiran hengissä. Kyllähän sitä tuli monet kerrat ajateltua. Ajattelin monia muitakin asioita, mutta jos olisin tiennyt tämän, olis mun rakas ystäväni päässyt nukkumaan jo kauan sitten. Tästä ei kukaan sanonut halaistua sanaa. Kukaan ei edes vihjannut että Staralla voisi olla vesipää. Saatan ehkä tietää jonkin verran koirien maailmasta, mutta eläinlääketieteen ammattilainen en ole. Vaikka nyt on sinällään helpottunut olo kun koira sai lopullisen diagnoosin, oli tämä silti kuin märkä rätti vasten kasvoja. Kaikesta oppii.
Sieluun sattuu niin saatanasti!!! En edes pyydä kielenkäyttöäni anteeksi, niin pahalta musta tuntuu.
Päästiin muuttohommiin perjantaina 1.7., huolimatta siitä että Stara ei vieläkään ollut ihan kunnossa maanantaisen kohtauksen jäljiltä. Se oli ollut koko viikon outo, jotenkin poissaoleva ja elämän ilo oli hävinnyt sen silmistä. Perjantaina seurasi uusi lievempi kohtaus. Se piti myös paastoa perjantain ja lauantai aamun, muttei vaikuttanut suoranaisesti huonovointiselta tai kipeältä. Se oli outo. Todella outo.
Lauantaina soitin heti kymmeneltä eläinlääkärin auettua ja varasin ajan pojan viimeiselle matkalle. Päästiin samantien lähtemään, ja lähes paniikissa suuntasin Volvon keulan kohti tuota painajaismaista paikkaa jossa mun viimein pitäisi laskea mulle niin rakkaasta ystävästä irti. Staralla heilui häntä eläinlääkäriin mennessä, ja se hetkeksi piristyi huomattavasti. Odotellessamme lääkäriä huoneeseen, se kollasi läpi kaikki hajut mitä huoneessa oli, ja meinasi ratketa riemusta nähdessään eläinlääkärin.
Lääkäri antoi esirauhotuksen ja ehti sanoa että lähtee hetkeksi huoneesta jotta aine vaikuttaa, kun Stara oli jo aivan kanttuvei. Silittelin Staran päätä, kuiskailin sille kuinka tärkeä se on ja vähän ennen lopullista unta kuiskasin sen korvaan viimeisen vapaan. Sen turkki kastui kyynelistä ja vaikka kuinka tiesin että se on poissa, en meinannut laskea irti ollenkaan.
Kun sitten viimein nousin ylös poistuakseni huoneesta, tuli pohjaton helpotuksen tunne; Stara on vapaa eikä meidän tarvitse enää koskaan miettiä sattuuko sitä. Ei enää jatkuvaa ulosteiden tai oksennusten siivousta. Sitten se kurjempi puoli; ei myöskään enää koskaan iloista hännän heilutusta, jaloissa pyörimistä ja näätämäistä päätä korvat kalloa vasten ja silmät harittaen nenän edessä kun koitat katsoa televisiota. Surullista. Mulla on valtava ikävä jopa niitä hetkiä kun rättiväsyneenä tulin töistä kotiin, parahdin itkuun ja ryhdyin siivoamaan Staran sotkuja. Ei se koira niitä tahallaan tehnyt, enkä ikinä niin ole ajatellutkaan. Se oli kipeä, vaikkei suoranaisesti kipeä ollutkaan.
Aloitin kirjoittamaan tätä jo joku aika sitten, mutten pystynyt jatkamaan loppuun saakka.
Nyt on 18.7. ja koin vielä hetki sitten olevani valmis avaamaan kirjoituksen uudelleen. Väärin. Istun töissä ja pidättelen itkua. En pysty katsomaan Staran kuvia, en puhumaan siitä. Tunsin piston rinnassa kun lauantaina ihailin Anttilassa yhtä mattoa jollaisesta en koskaan Staran aikana voinut edes haaveilla. Tunsin syyllisyyttä siitä että pystyisin jatkossa sisustamaan kotiani mieleisekseni eikä tarvitse miettiä mikä materiaali tai minkä kokoinen matto on oltava, jotta sen saa pestyä helpoiten. Tunsin syyllisyyttä siitä että luovutin koiran kanssa, sekä siitä että yritin niin kamalan kauan vaikka tiesin että koiralla on ongelmia.
Tällä hetkellä päällimmäisin tunne on tyhjyys. Mun elämästä puuttuu jotain. Mun elämästä puuttuu Stara. Tuo koira toi kaikkien ongelmiensakin kanssa mun elämään niin paljon sisältöä, niin paljon kaikkea uutta, etten voi kuin olla kiitollinen että sain pitää sen luonani edes lyhyen hetken.
Varasin Staralle tälle päivälle ajan lääkärille, sillä se on taas huonona. Pissaa, oksentelua, horjumista ja tolkutonta väsymystä... Meinasin jo luovuttaa, mutta jokin ääni pään sisällä sanoi että täytyy vielä jutella eläinlääkärin kanssa pojan jatkosta.
Mentiin siis lekuriin ja pyysin että lääkäri katsoisi Staran päätä joka tuntuu niin kovin hassulta. Puhuttiin siitä kuinka Stara taas pissailee sisälle ja kuinka sen syöminen on alkanut vaikeutua, kun pienen kanan kaulan syömisessä saattaa mennä 20 minuuttia ja toiminta näyttää kovin vaivalloiselta. Ell katsoi koiran suuhun joka oli siisti ja hyväkuntoisen näköinen, ja tutki myös käsin koiran pään. Päästä hän sanoi ettei Staralla ole juuri mitään lihaksia, ei edes purulihaksia jotta saisi ruokansa syötyä, joten ei ihme että ruokailu on vaivalloista. Hän sanoi epäilevänsä vahvasti myasthenia gravista, joten otettiin vasta-ainetesti jonka tulokset tulevat viimeistään ensi viikon alussa. Kuvattiin myös Staran rakko joka oli muuten siisti, mutta siinä oli osittaista paksuuntumaa. Pissatesti näytti samealta mutta pikatestillä siitä ei löytynyt mitään, huomenna illalla tulee lopulliset tulokset.
Tässä muutama video parin päivän takaa:
Kaikki videot on kuvattu kymmenen minuutin sisään. Alla myös kuvia samalta hetkeltä.
Tänään kun tultiin ekalta eläinlääkärireissulta kotiin yhden aikaan, Stara kävi nukkumaan meidän sängylle ja nukkui siinä lähes samassa asennossa puoli kuuteen saakka että piti taas lähteä lääkäriin otattamaan pissanäytettä jota ei saatu aiemmin päivällä kun rakko oli tyhjä.
Kun tultiin kotiin, en meinannut saada koiraa autosta kun se perääntyi ja tuijotti kuin ei tuntisi mua lainkaan. Pyysin lääkärissä mukana ollutta ystävääni katsomaan miten ihmeellinen koira on, ja kun hän tuli, saatiin koira viimein ulos autosta. Hyvin hitaasti ja varovasti, mutta se tuli ulos. Kun sain kotioven auki ja Riesa tuli ovelle moikkaamaan, Stara kävi sen päälle. Tilanne laukesi kun karjaisin ja Riesa poistui paikalta, hämillään itsekin Staran yllättävästä käytöksestä.
Tämän jälkeen koira on ollut illan ihan omissa maailmoissaan, vaikkei saanut minkäänlaista lääkettä eläinlääkärissä.
Näytin lekurille Staran aiempia ell-lausuntoja ja labrakokeita, samoin näytin mm. tämän videon:
Tästä videosta eläinlääkäri sanoi ettei tosiaankaan ole normaalia. No ei niin.
Ell sanoi ettei halua herättää liian suuria toiveita, enkä liian toiveikas olekaan. Sain silti ihan pienen toivon kipinän että jospa saataisiin tuo pissailu kuriin kun juteltiin lääkityksen aloituksesta. Kuollaksenikaan en muista kyseisen lääkkeen nimeä, mutta huomenna se selviää kun soitetaan illalla pissanäytteen tuloksista. Huomista odotellessa...
PÄIVITYSTÄ:
Soitettiin tänään eläinlääkärin kanssa pissakokeiden tuloksista, ja kuten arvelinkin; ne olivat puhtaat.
Pidätyskyvyttömyyteen määrättiin lääke jonka nimeä en taas muista (joku Pro-alkuinen) mutta huomenna apteekkiin päästessähän se selviää. Kerroin myös eilisestä kohtauksesta ja eläinlääkäri sanoi näkemänsä videon, sekä eilen tapahtuneen perusteella että vaikuttaisi vahvasti epilepsialta. Sovittiin että seurataan kohtauksia ja tarvittaessa lääkitys jos siltä näyttää.
Nyt kun näitä ongelmia taas kasaa nippuun, niin alkaa näyttää aika toivottomalta...
Lateraalisten aivokammioiden laajentumat, pissaongelmat, lievä ataksia, lihaskato ja nyt sitten vielä hyvin mahdollinen epilepsia, puhumattakaan vatsaongelmista joita ei ole kokonaan selätetty, mutta ne on paremmalla mallilla. Helvetin helvetti. Kaikesta huolimatta tämä(kään) eläinlääkäri ei nähnyt Staran konkreettisesti kipuilevan vaikka vaivaa on jos jonkinmoista. Se on edelleen positiivista.
Nyt jännätään vielä myasthenia-tuloksia ja sitten ihmetellään lisää.
Nyt jos joku joskus tulee mulle sanomaan (tai kuulen kiertoteitse) vielä kerran ettei tätä koiraa ole tutkittu riittävästi, saatan läppästä niin kovaa ettei Googlekaan enää tyyppiä löydä. Sama jos kukaan tulee sanomaan ettei meillä ole elämää rajoittavia ongelmia, tai että pohdinnat koiran lopettamisesta pitäisi vaihtaa uuden kodin etsimiseen jos en kerran enää itse jaksa. Tätäkin olen kuullut. Tuo koira ei lähde multa koskaan uuteen kotiin, vaan kun sen aika on, kuiskaan sille viimeisen vapaan ja itken itkuni sen turkkiin, niin jumalattoman sydäntä raastavaa kuin se onkin.
Pitkästä aikaa kuulumisia kun vihdoin sai hetken ihan vain itselleen.
Kesä etenee hyvää vauhtia, ja Staran vointi on heitellyt. Se oli pitkään, siis oikeasti pitkään (lähes pari kuukautta) tekemättä sisälle tarpeitaan lähes täysin. Kolmena päivänä olen siivonnut sen jäljiltä, joka on valtava edistys aikaisempaan. Ylenpalttista pidättämistä ei ole myöskään esiintynyt, jota oli vielä vähän aikaa sitten.
Stara paastottaa itseään vähintään paristi viikossa, ja nyt sillä on ollut vatsa vähän sekaisin. Uskoisin sen johtuvan lämmöstä koska viileämmällä ilmalla tätä ei esiinny enää lähes koskaan jos ei liity suoraan ruokintaan. Oksentelua on ollut kahdesti touko-kesäkuun aikana, eikä poissaolokohtauksia ole juurikaan tullut. Ollaan siis hyvällä kaudella :)
Me muutetaan huomattavasti nykyistä isompaan asuntoon muutaman viikon päästä, ja hieman hermostuttaa kuinka Stara siihen suhtautuu. Koirat saavat oman huoneen takapihalle vievästä huoneesta, jossa voivat relata kun emme ole kotona. Puoliso osti taannoin kameran meille jotta voin työpäivän aikana seurata mitä koirat touhuaa, mutta ilokseni ne vain nukkuu. Ei meillä kyllä tuhoja ole tehtykään oikeastaan sen jälkeen kun Riesa oppi olemaan.
Staran kanssa on nyt harjoiteltu ulkoruokinnalla. Koska elikolla on korvat vain koristeena, se saa tällä hetkellä ruoan ainoastaan ulkoa kun tekee "töitä" (lue: tulee kutsusta luokse). Edistystä on tapahtunut pienin askelin. Aktiivinen harjoittelu monta kertaa päivässä tuottaa edes jonkinlaista tulosta :D
Tästä on hyvä jatkaa.
Kaiperlan luona käyminen aiheutti Staran sisäsiisteyteen entistä enemmän takapakkia.
Se pissailee nyt enemmän, mutta ensimmäistä kertaa ikinä mun piti leikata siltä kynnet. Olen joskus sen tullessa 13 viikkoisena vissiin kerran harjoituksen vuoksi sen kynnet leikannut, mutta yli kahteen vuoteen se ei ole kynsisaksia nähnytkään. Sen kivun aiheuttama aggressio myös helpotti, vaikkei kipukäytös kokonaan kuitenkaan poistunut. Uskoisin että aivokammioiden laajentuma aiheuttaa ainakin jonkin verran painetta ja mahdollisesti särkyä päähän. Olen aiheesta keskustellut nyt useamman eläinlääkärin kanssa jotka vain vahvistavat epäilyäni, varmuudella ei mitään kuitenkaan voi sanoa. Maaren jälkeen Stara on myös ravannut enemmän kuin aiemmin, joka on varsin positiivista.
Ollaan taas vähän harjoiteltu ihmisten lähestymistä vaikkei tuloksia ollakaan oikeastaan saatu aikaan, niitä kun pitäisi voida harjoitella joka päivä useamman kerran. Tarkoituksena olisi että Stara asettuisi ihmisen sivulle istumaan, josta seuraisi palkka. Joskus haaveilin kaverikoira-toiminnasta tuon avoimen ja sosiaalisen koiran kanssa, mutta se on jäänyt haaveeksi, sillä kun tuppaa älli karkaamaan heti kun näkee vieraita ihmisiä. Etenkin lapset saa sen niin onnesta sekaisin ettei sen kanssa oikein voi riskiä ottaa että se keilaisi kumoon pienen ihmisen, saati vanhuksen. Sisäsiisteydenkään vuoksi sitä ei oikein voi viedä minnekään kun koskaan ei tiedä milloin se laskee alleen tai vetää juoksupaskat niinkuin käydessämme vanhempieni luona; koira oli juuri kakannut lenkillä, ja kun päästiin äidin ovesta sisään, se juoksi ensimmäisenä olohuoneeseen ja kyykkäsi vauhdista äidin valkoiselle matolle. Arvata saattaa ettei se ole oikein tervetullut enää kylään... Viihdyttäköön sitten vain kotijoukkoja :)
Käytiin eilen Kaiperlan käsittelyssä Staran kanssa.
Mä en ole koskaan nähnyt tuota koiraa niin reikäpäänä kuin tapaamiseen mennessä; se sinkoili, veti ja hillui kuin hullu. Täysin vastakohta sille rauhalliselle, jopa väsyneelle koiralle jonka tunnen, ja jollainen se oli takaisin kotiin päästyään.
Maarella on kyllä taikanäpit. Stara ei ole vielä tähän mennessä ollut niin rauhallinen vieraan ihmisen käsitellessä kuin se oli eilen, etenkään nyt kun se on ollut kipeä. Maare sanoi että monesti ihminen koskee vain lihaksiin ja saa koiran reagoimaan, hän menee suoraan hermostoon ja koira ei reagoi kuten normikosketuksessa. Pään ja niskan aluetta hoitaessa ja Staran omituisesta kallosta kysyessä hän sanoi takaraivon "siirtyneen" eteen (tai jotain vastaavaa, en muista sanatarkasti pitkään huonosti nukkuneena) joka aiheutti aivonestekiertoon häiriötä ja painetta kammioissa. Käsitin että nestekierron pitäisi alkaa pikkuhiljaa edes jotenkin normalisoitumaan mikäli koira vastaa hoitoon, ja sovimme että laitan viestiä parin viikon päästä kuinka meillä menee. Uutta käyntiä ei sovittu ainakaan vielä. Vammasta hän sanoi että se olisi syntymävamma, ei perinnöllinen. Puhuttiin synnytyksestä ja kerroin että Stara oli ollut toisiksi viimeinen pentu, edellisen pennun ja Staran syntymän välillä oli ollut useampi tunti, vaikka muuten synnytys oli edennyt nopeasti. Epäiltiin Staran olleen jumissa synnytyskanavassa tmv. josta vamma voisi olla lähtöisin. Tätä itsekin jossain vaiheessa pohdin kun kasvattajalle soitin ja kysyin synnytyksestä. Kotiin tultua se ravasi, siis RAVASI!!! eikä peitsannut kuten yleensä :D En tiedä voiko hoito edes vaikuttaa noin nopeasti vai oliko kyse vain sattumasta jollaisia aina välillä tuon kanssa käy, mutta innostuneena asiasta hehkutan nyt kuitenkin.
Meillä oli muuten myös tällä viikolla kaksi päivää niin ettei ollut yhtään pissaa, kakkaa tai oksennusta lattialla. Olisin voinut itkeä onnesta, sillä itku on päässyt kerran jos toisenkin silkasta uupumuksesta kun työpäivän jälkeen rättiväsyneenä ensimmäinen asia jonka joutuu tekemään kotiin tultua on tallottujen pissojen, oksennusten ja ulosteiden siivous asunnosta. Mä toivon sydämeni pohjasta että jos tuon elikon nestekierto saadaan toimimaan edes vähän paremmin niin se vaikuttaisi myös noiden tarpeiden sisälle tekoon.
Palasin 1.2. takaisin työelämään opintovapaiden jälkeen. Päivät ovat pidempiä kuin opiskellessa, ja se näkyy koirissa, etenkin Starassa. Meillä on lähes päivittäin oksennusta, pissaa ja kakkaa lattialla töistä tullessa, ja se kieltämättä harmittaa. Stara on oksennellut jokseenkin aina, mutta kun ryhdyin opiskeluaikana kokeilumielessä syöttämään sitä useita kertoja päivässä pieniä määriä, alkoi oksentelu helpottaa. Nyt kun sillä on taukoa ruokailusta työpäiväni ajan, on lähes poikkeuksetta oksennusta lattialla. Ruokabaari ei voi olla auki koko päivää, koska kaksi resurssiaggrea koiraa ruoan lähellä valvomatta ei ole terveellinen yhdistelmä. Ja Riesa sitäpaitsi söisi itsensä hengiltä ihan vaan jottei kaverille jäisi mitään. Sillä ajatuksella se vetää tarjotut salaatitkin pitkin hampain.
Mä olen nyt alkanut suunnittelemaan kuinka saisin kouluttajan toiminnan alkuun niin että voisin irtisanoutua vakityöstäni, sillä siten pystyisin olemaan enemmän läsnä. Yksi valtavan suuri syy on myös se että en kestä joka päiväistä eritteiden siivoamista enkä ajatusta koiran nukuttamisesta näiden ongelmien vuoksi. Koirasta en liioin luovu.
Staran kanssa ollaan menossa Kaiperlan käsittelyyn 25.2. Saatiin akuuttiaika koska herra päätti napata mua ranteesta jokin aika sitten. Onneksi oli paksut ulkovaatteet päällä kun oltiin juuri lähdössä ulos, kun Stara koitti ulko-oven auetessa sujahtaa ovesta. Estin sen karkaamisen laittamalla käden eteen (en tarrannut koiraan kiinni) kun se pelkästä kosketuksesta rähähti ja otti ranteesta. En saanut alkuun sanaa suusta hämmästykseltäni, kun koira itse irrotti ja tuijotti mua rähisten. Seisoin vain paikoillani ja taisin todeta "höpöhöpö" tai jotain muuta vastaavaa, ja hetken päästä edessä oli kuin eri koira, vähän niinkuin Starakin olis miettinyt jotta "mitähän vittua just tapahtui?". Se on ollut myös herkkis ulkona. Mm. ilmojen lämmettyä kun satoi "lunta" (lue: märkiä rättejä) se notkisti takapihalla selkää ja korvat oli tiukasti luimussa, silmät sihrulla ja häntä alhaalla, ihan kuin sitä sattuisi ihan kamalasti jokainen hiutale. Ostin sille sadetakin ja hetken totuttelun jälkeen takin kanssa on helpompi ulkoilla. Koira ei ole ihan niin piestyn näköinen kuin ilman takkia. Olen jo jonkun aikaa sanonut kuinka koira on jotenkin outo. Sen käytös on muuttunut aina vain vaikeammaksi lukea, ja vaikka se on pennusta saakka ollut ylin ystävä kaverini leikatun uroksen kanssa, on niiden leikeissä tällä hetkellä jotain jännitettä. Se ei kuitenkaan ole lainkaan samaa kuin kastroimattomilla nuorilla uroksilla, ja Stara on outo myös muiden koirien kanssa, mutta tuon tietyn uroksen kanssa sen käytös pisti silmään. Toivon sydämeni pohjasta että Maare löytää ja saa hoidettua jos tuolla kipuja on. Sitä odotellessa :/
Jälleen on kulunut tovi viimeisimmästä kirjoituksesta, ja Facebookin ryhmässä olevan keskustelun myötä innostuin kirjoittamaan pientä yhteenvetoa elämästä vammaisen koiran kanssa.
Kirjoitan nyt kuitenkin hieman kuulumisia ensin.
Joulu ja uusi vuosi meni rauhallisesti, tosin aloitettiin vuosi antibioottikuurilla sillä Staralla oli jälleen suolistotulehdus. Ja kaasua. Ja hiekkaa vatsassa. Se myös oksenteli ja ripuloi. Oli oikein oivallista joulun tienoilla lykätä liki 300e eläinlääkäriin, kun joulunahan ei tunnetusti ole mitään muuta rahan menoa...
Uutena vuotena toipilas oli aivan onnesta soikeana raketeista. En vienyt koiria lenkille rakettien paukkuessa, mutta ne saivat halutessaan tulla takapihalle mukaan kun menin tupakalle, ja Staralla olikin joka kerta kiire kun näki että laitan pihatossut jalkaan. Se oli aivan intona paukkeesta ja väriloistosta; sen häntä heilui ja korvat olivat tiiviisti eteenpäin suunnattuna. Kun se sai notkua takapihan aidalla, se oli kuin transsissa.
Tammikuun kovat pakkaset sai arktisenkin koiran vetäytymään vällyjen väliin ja nostelemaan jalkojaan ulkona pikapissalla käydessä. Ihmeellistä kyllä, se ei silti pissaillut sisään koko aikana kun pakkanen pyöri -20 ja sen yli. Ei käyty juurikaan lenkeillä tai puistossa koska viisi minuuttiakin ulkona sai raasun loikkimaan kolmella jalalla. Ostin sille sitten tossut :D
Videota kuvatessa en voinut pitää pokkaa, mutta harjoiteltiin kyllä rauhallisesti videon jälkeen tossujen laittamista ja niillä kävelyä. Stara ei arvostanut, mutta onneks namit menee (sisätiloissa) kaiken muun edelle niin tossunkauhistuksetkin saivat olla rauhassa.
Mutta asiaan... :
Staran tullessa 13viikkoisena en vielä huomannut pennussa mitään erikoista. Se oli reipas, rohkea, avoin ja sosiaalinen. Jopa tyhmän rohkea. Pidin sitä vain tavallista reippaampana yksilönä, joka oli täysin erilainen verraten aiempiin koiriini jotka ovat olleet pehmeämpiä, epävarmempia ja ihmisiä kohtaan pääsääntöisesti hieman pidättyväisempiä.
Tullessaan Stara pissaili koko ajan. Se saattoi kymmenen minuutin sisään pissata kolme kertaa, mutta ajattelin asian johtuvan siitä että se oli ollut myös tarhassa osan ajasta. Kuukauden päivät sitä taisi kestää kunnes tajusi alkaa pienin elein pyytää takapihalle. Seitsemänkuisena se oli aika pitkälti sisäsiisti, vaikka vahinkoja edelleen sattui kun se oikein innostui jostain. Samaan aikaan aloin kiinnittämään huomiota kuinka koiran lihaksisto ei vain kehity, vaikka se liikkui ihan hitosti päivittäin, niin irti kuin hihnassa. Sen runkokaan ei kehittynyt vaikka korkeutta toki kasvoi. En kuitenkaan vielä huolestunut asiasta, sillä ison koiran pentu kun saattaa kehittyä pitkään, ja koira oli sairastanut pahan giardiatartunnankin tullessaan (joka veikin meidät Viikkiin keskellä yötä pennun mennessä huonoon kuntoon) joten hitaampi kehitys ei ollut ihmeellistä. Kiinnitin erityisesti sen liikkeisiin huomiota, jotka olivat ajoin haparoivia, ja mitä "vaikeampi" maasto (tienpintareet, metsä, jne) sitä enemmän se kompuroi ja horjui. Takapihan kolme porrasta se tuli useasti alas jalkoihinsa sotkeuduttuaan tai takapään petettyä, ja se peitsasi lähes koko ajan. Missään vaiheessa se ei ole vaikuttanut kivuliaalta, eikä se ole kaatumisiaan ja kompurointejaan itse juuri noteerannut. Kävin kuitenkin vuotiaana kuvauttamassa sen röntgenillä koska lihaksisto oli edelleen alikehittynyt ja koira oli motorisesti kömpelö. Tuloksena A/A lonkat, täysin puhdas ranka ja polvet 0/0. Kasvulinjat auki. Lekuri totesi koiralla olevan kohtalaisesti lihaksia etupäässä, takapää sen sijaan oli täysin lihakseton.
Tammikuussa -14 matka jatkui varjoainekuviin Talviolle, koiran ollessa 15kk. Varjoaineissa kasvulinjat oli edelleen auki, mutta koiran ranka täysin siisti. Talvio sanoi koiran liikkeitä katsellessa että se liikkuu ennemmin kuin peura, eikä kuten koira. Pään alueella ei kuitenkaan kaikki vaikuttanut normaalilta joten otettiin selkäydinnesteet talteen ja suunnattiin Vantaalle Aistiin pään ja niskan magneettikuviin. Siellä neurologi meinasi ensin että vika on minun päässä, koira on terve. Sain kuitenkin vaatimukseni koiran kuvauksesta läpi ja aivoista löytyi suurentumaa lateraalisista aivokammioista. Muita löydöksiä ei ollut. Staran "oireet" olivat tuolloin lieviä, eikä niitä huomannut juuri kukaan muu kuin minä, ellei se sattunut silmiin pistävästi kompuroimaan jonkun muun nähden. Palasin takaisin Talvion luokse magneettien kanssa, Jälleen katsottiin koiran liikkeitä ja Talvio kiinnitti huomiota peitsin ja ravin vaihdoksiin vaikka koira liikkui samaa vauhtia koko ajan. Hän totesi kuvat ja koiran liikkeet katsottuaan että koira on kehari, ja että vamma on voinut johtua esimerkiksi hapen puutteesta synnytyksen aikana, tai sitten voi olla perinnöllistä. Asiaa ei kuitenkaan valitettavasti voi todentaa mitenkään. Laitettiin vielä likvorit eteenpäin, ja niistä ei löytynyt juuri mitään,
Kuvailin Staraa paljon varjoainekuvien jälkeen, ja videoissakin näkyy selkeää muutosta liikkeessä verraten 2015 alussa kuvatuista tähän päivään. Laitoin kesällä viestiä myös Aistin neurologille joka oli ekalla käynnillämme aluksi sitä mieltä että vika on minussa, ja pyysin katsomaan videot Youtube-kanavaltani. Vastauksena tuli että he ovat paikallistaneet ongelmat päähän, ja koira saa jonkinlaisia "poissaolokohtauksia". Koira pitäisi tutkia myös sisäelinsairauksien varalta (maksa, munuaiset, sydän). Tätä keskustelua ennen Stara oli saanut jonkun ihmeellisen nykimiskohtauksen koirapuistossa, joskaan se ei ollut tyypillinen epileptinen kouristuskohtaus, vaan koira seisoi aloillaan ja sen raajat nyki vuorotellen hetken aikaa. Tätä ei ole tapahtunut enää uudelleen.
Tuossa nyt oli fyysisiä muutoksia ja oireita, henkinen kehitys on taas täysin toinen asia josta voisin kirjoittaa romaanin, mutten yksinkertaisesti juuri nyt jaksa... Tässä kuitenkin pintaraapaisu:
Stara oppii suhteellisen nopeasti asioita kun koulutan sitä, mutta koulutuskerran päätyttyä se ei enää niitä muista vaikka seuraavana päivänä olisi uusi sessio. Kun haluan että se oppii jotain, on meidän harjoiteltava pitkän aikaa joka ikinen päivä, useita kertoja päivässä, ja senkin jälkeen taitoa on pidettävä koko ajan yllä tai se unohtuu. Ei monikaan koira muista jos on kuukausia taukoa, mutta kun tämä ei muista edes viikkoa vaikka oltais ensin monta kuukautta tahkottu temppua päivittäin.
Keskittymiskykyä ei sinällään ole, ja koiraa on hankala kouluttaa operantisti koska se ei tajua tarjota mitään ellen ensin houkuttelulla näytä mitä siltä haluan. Se ei opi "perinteisinkään" menetelmin, mutta se on helpompi saada tarjoamaan käytöstä. Uskon että kun koira itse keksii miten se saa palkkion, se oppii nopeammin ja muistijälki on vahvempi.
Lenkeillä ja puistoissa Stara ei välttämättä edes tajua jos muut koirat näkee jotain ja lähtee juoksemaan, vaikka onkin erittäin riistan perään tajutessaan vaikkapa rusakon. Se saattaa myös jäädä haaveilemaan ja kun kutsutaan koirat luokse, se näkee kyllä että muut tulee, mutta jää paikalleen katsomaan että mitä nyt tapahtuu. Kun lähden kävelemään luokse, se seisoo paikallaan ja häntä alkaa heilua tajutessaan että se olin minä joka kutsui ja oltaisiin menossa kotiin. Hipsuttaa sitten vieressä vapaana autolle. Olen opettanut sille myös käsimerkit luoksetuloon, koska se ei tunnu aina kuulevan ääntäni kauempaa. Joskus sillä kuitenkin tulee, nykyään enenevissä määrin, näitä tällaisia ihmettelyjä. Se on saanut myös poissaolokohtauksia sekä lenkeillä että puistoissa, ja aiemmin hymyilytti kun koira on varsinainen taivaanrannanmaalari, mutta musta tuntuu että se on edennyt niin paljon että katsotaan missä ollaan vuoden päästä. Tai edes puolen vuoden.
Kaikkinensa elämä on raskasta, mutta antoisaa vammaisen koiran kanssa. Olen itse oppinut ja kehittynyt paljon Staran kanssa eläessä, ja vastaan on tullut sellaisia haasteita joita en aiemmin ole normaalin koiran kanssa kohdannut. On ollut valtavasti surua, mutta myös vastapainoisesti hurjasti pieniä ilon ja onnistumisen hetkiä. Ne on niitä jotka saavat jatkamaan päivästä toiseen ja uskomaan parempaan huomiseen.
Ei liene kummallista että ajoittain iskee epätoivo ja mielessä käy luovuttaminen, kun iso koira pissailee sisälle säännöllisen epäsäännöllisesti. Koskaan et kotiin tullessa tiedä mitä on vastassa, ja ehkä kamalin on ajatus siitä että koira on listinyt jomman kumman meidän kissoista, kuten se tappoi tyttären kanin. Kanin jonka kanssa se oli varttunut ja jota se ei ollut koskaan jahdannut vaikka sai sen kanssa olla.
Aion täydentää tätä tekstiä vähitellen kunhan lopputyö on tehty ja näyttösuunnitelmat valmiina. Sääli ettei Staraa voi käyttää näytössä, sillä tällä koiralla pystyisi taatusti näyttämään osaamisensa :)
