Kuulumisia jälleen

Pari viikkoa on vierähtänyt sulatellessa kehitysvammaa ja koittaessa relata koiran kanssa, sillähän on kaikki hyvin. Siihen nähden hyvin että kyse ei ole kivuista vaan keharista.
Ollaan tehty vähän sivulle- ja luoksetuloa, etsitty nameja ja harjoitettu takapäätä tasapainottelemalla. Tuloksia ei persuksiin olla saatu, mut sivulletulo toimii :D

Stara on alkanut lumien sulettua ihmettelemään kaivoja. Siis sellaisia ritiläkaivoja joita joka kadulla on, ja joita se on nähnyt siitä lähtien kun muutti Helsinkiin tammikuussa 2014. Se ei meinaa päästä yli eikä ympäri nähdessään moisen, vaan jää hölmönä tuijottamaan ja kääntelee päätään kuin kuunnellen. Kai siellä sit veden äänet kuuluu. Vettä inhoava koira koki myös elämyksiä joku aika sitten puistossa jossa luminen ja jäinen maa oli sulanut osittain ja maahan oli ilmestynyt railo josta virtasi sula vesi. Herranjestas kuinka ihmeissään pieni koira oli :D


Olisi kiva löytää vähän vertaistukea tällaisen "ikuisen vauvan" kanssa elämiseen, mutta taitaa olla hakuammuntaa. Harva tuntuu tietävän että koirakin voi olla kehitysvammainen ja pystyy silti elää asian kanssa. En ollut itsekään koskaan moisesta edes kuullut, vaikka noiden kanssa on tullut vuosi jos toinenkin elettyä. Ehkä mukavinta olisi kuulla koirista jotka elää vammansa kanssa ja voi hyvin. Se antaa lisää toivoa ettei tää tästä pahemmaksi muutu, ja ehkä kuulisi keinoja joilla mahdollisesti voisi kehittää takapään koordinaatiota ja lihaksistoa.

Se oli sitten siinä

Laitoin sähköpostia tänään Talviolle kyselläkseni Staran likvor-näytteiden tuloksista, ja että saisinko kehitysvamma diagnoosin paperille koska siitä ei ole mustaa valkoisella. Tässä vastaus:

Mä olen hyvin huojentunut. Tutkiminen on ohi, ja nyt mennään etiäpäin näillä mitä on saatu :)

Periytyvyydestä ei voi sanoa varmuudella, kyse voi olla myös vaikkapa hapen puutteesta synnytyksen aikana. Todella toivon ettei Staran sisaruksille tule mitään, sillä tää tie on ollut hiton raskas kulkea.

Nyt kun tää hässäkkä on ohi, voidaan keskittyä olennaiseen, eli nauttimaan elämästä. Suunnitelmat pysyy edelleen osittain (Stara pääsee loistamaan sosiaalisuudellaan :D), ja katsotaan miten koira kehittyy jotta saako sitä koskaan pulkan eteen. Todennäköisesti ei, mut aina voi toivoa :)

Osteopaattia ja muuta

Harjoiteltiin Staran kanssa aamulla kyljellä makaamista tarkoituksena helpottaa osteopaatin työtä. Ollaan se opeteltu jo pentuna, mutta ei olla tehty aikoihin jjoten vähän pientä muistin palautusta. Huvittavaa nähdä miten koira suorastaan heittäytyy kyljelle vihjeestä, kun se taas tajusi mistä on kyse :D

...ja osteopaatin jälkeen:

Hävettää. Stara oli kuin kuriton kakara eikä aloillaan olemisesta meinannut tulla mitään. Oikealla SI-nivelessä oli pientä jäykkyyttä ja samoin kallonpohjassa, mutta muuten ei mitään huomautettavaa tai hoidettavaa. Kyllä mä sen vähän arvasinkin kun ei oo tuntunut omiin käsiin jumiselta, mutta tulipahan käytyä kuulemassa se joltain ammattilaiselta :)

Mulla on kaikkinensa aivan mielettömän hyvä fiilis nyt kun on saanut vastauksia kysymyksiin eikä ole enää niin epätietoinen. Ehkä mulla ei sitten ole sitä vetokoiraa jonka alunperin halusin, mut mulla on silti yks kivoimmista (ja hölmöimmistä) koirista mitä tiedän, joten keksitään sitten harrastus johon pystytään :)